Nuorturkkilaiset ja armenialaisten kansanmurha

Lähde: Deanna Spingola: The Ruling Elite 2 (2012)

Armenialaiset ovat olleet uhreja ja kristityt I maailmansodan aikana, mutta kansanmurhaan liittyy suuri salaisuus. Siitä vastuussa näyttäisivät olleen pikemminkin juutalaiset tahot kuin oikeat muslimit. Tarinaa kannattaa seurata jo kauempaa historiasta, kun juutalaiset ja armenialaiset kauppiaat vastasivat suuresta osasta takapajuisen maan kauppaa ja etenkin ulkomaankauppaa. Heidän yläluokkansa koostui menestyjistä. Turkki otti paljon velkaa 1800-luvulla ja suuren talouskriisin jälkeen se joutui lähes velkaorjuuteen. Ulkomaiset tahot sanelivat matokuurin kuin Kreikalle vuonna 2012 ikään ja päättivät politiikasta 1800-luvun loppupuoliskolla. Kun 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa monet turkkilaiset ja muslimit kärsivät serbialaisten ja venäläisten , bulgarialaisten ja kreikkalaisten kynsissä, Ottomaanien valtakunnan lait takasivat tasaveroiset oikeudet juutalaisille ja kristityille, joista tuli entistä vaikutusvaltaisempia ja lukuisampia monissa vaikuttavissa asemissa. Jo vanhastaan islamin piirissä oltiin oltu varsin sallivia, mutta nyt eurooppalaiset vaativat hyvää asemaa kristityille ja siksi heillä ja juutalaisilla oli suurempi autonomia ja vapaus kuin muslimeilla.

Todellisuudessa länsimaissa on aina levitetty häpeällisen yksipuolista kuvaa, etten sanoisi valheellista Kreikan, Serbian ym. vapaustaisteluista ja niitä seuranneista sodista, Balkanin sodista ennen I maailmansotaa ym. Muslimit kokivat näiden sotien ja I maailmansodan aikana myös suuria kärsimyksiä ja heitä murhattiin myös suurissa joukkomurhissa. Fanaattiset Balkanin kansat ja venäläiset imperialistit levittivät vaikutusvaltaansa heikon Turkin kustannuksella ja saivat aikaan etuoikeuksista huolimatta armenialaistenkin kapinoita. Myös länsimaista levitettiin armenialaisten keskuuteen separatistisia ja kommunistisia aatteita. Syntyi kommunistipuolue ja armenialainen terrorismi oli maanvaiva vuosikymmeniä. Siitä kärsivät enemmän toiset armenialaiset kuin turkkilaiset. Vastaava valheellisuus on jatkunut ja sitä on korostettu Armenialaisten kansanmurhan taivastelulla etenkin viime aikoina, mutta koko ajan I maailmansodan jälkeen. Armenialaiset ovat uhrin roolissaan halunneet syyllistää turkkilaisia, osin ohjatusti ja osin siksi, että heillä on edelleen konfliktinsa esim. Vuoristo-Karabahissa. Tämä kaikki sopii tietysti globaaliin islamin vastaiseen vihakampanjaan.

Tietenkään rikkailla kauppiailla ei ollut juuri yhteistoimintaa joidenkin vuoristokylien ja -alueiden kanssa. Lisäksi oli keskiluokka pikkukaupungeissa, joka ei ollut tietenkään ongelma. Eivät myöskään maaseutukylät niinkään villien vuoristoseutujen ulkopuolella. Venäjän kapinaan lietsomat armenialaiset aiheuttivat Balkanin kansojen tavoin pahoja konflikteja. Näissä konflikteissa siis kristityt olivat olleet aggressoreita ja muslimit olivat reagoineet etenkin Venäjän vastaisen sodan aikana 1870-luvulla. Turkkilaisia mustamaalattiin silti, tekivät he mitä hyvänsä. Raja-alueilla kapinoitiin sen jälkeen ja Ottomaanien armeijan oli puututtava asiaan 1890-luvulla. Silti rinnakkaiselo sujui varsin hyvin kokonaisuutta ajatellen ja oli sujunut vuosikymmeniä ja vuosisatoja. I maailmansodan aikana venäläiset saivat armenialaiset kapinoimaan haluamillaan alueilla. Venäläisten edetessä heihin liittyneet armenialaiset olivat hyvin julmia. Kapinat saattoivat vaikuttaa ratkaisevasti koko sodan kulkuun tällä rintamalla, sillä turkkilaisia joukkoja oli vedettävä rintamalta taistelemaan kapinallisia vastaan. 1890-luvlla eurooppalaiset estivät turkkilaisia kukistamasta armenialaisten kapinaa kokonaan ja puuttuivat taisteluihin välittämällä rauhan. Turkkilaiset esitettiin propagandassa lännessä avuttoman vähemmistön vainoajina, vaikka kommunistinen sissiliike oli terrorisoinut laajasti maata ja tehnyt salamurhia. Jopa pankkirosvoja vaadittiin vapaaksi.

Nuorturkkilaiset ja kansanmurha

1862 Giuseppe Mazzini, Italian yhdistymisen ehdottaja ja Carbonarin jäsen (illuminaattien Italian osasto) lähetti agentteja Venäjälle luodakseen kaaosta ja aiheuttaakseen tsaarille ongelmia. Pian sen jälkeen, Young Polandin avulla hän organisoi  Nuoren Ottomaani-liikkeen Pariisissa. Hänen kuolemaansa 1876 mennessä nämä kapinalliset saivat jalansijaa Konstantinopolissa, yhteisössä, joka otti vastaan rikkaita marranoja (kryptojuutalaisia) ja juutalaisia maanpakolaisia Espanjasta, Italiasta ja portugalista. Kapinalliset toivat mukanaan angloranskalaisia pankkiireita ja he suosivat vapaakauppaa. Vaikka liike kukistui, liike syntyi uudelleen Nuorturkkilaisena liikkeenä. Tämä liitto tuhoaisi Ottomaanien imperiumin 7 vuodessa vallan saatuaan. 1876-1878 lyhyenä perustuslaillisena aikana liike tuki parlamenttia Abdülhamid II:sta vastaan. Vaikka tämän jälkeen nuorturkkilaisten toimet tukahdutettiin, siitä kehittyi vahva voima. Se vaikutti Euroopassa ja brittien haltuun liukuneessa Egyptissä, perusti lukuisia puolueita ja järjestöjä kaataakseen sulttaanin hallinnon. Mehmed Talaat  perusti vapaamuurariloosin (”Committee of Union and Progress = CUP). Pääideologi oli Ziya Gökalp.

Emmanuel Karasu, lakimies ja sefardijuutalainen oli avainjäsen nuorturkkilaisessa liikkeessä 1890-luvulla Salonikissa, jossa hänestä tuli makedonialaisen Risorta-loosin presidentti ja jossa hän etsi tukea lukuisilta juutalaisjärjestöiltä. Hän kehitti vapaamuurariliikettä Ottomaanien imperiumissa. Salonikissa vapaamuurarit suosivat nuorturkkilaisia, yös Talaatia. Karasu liittyi Ottomaanien vapausyhdistykseen, joka oli myöhemmin CUP:in osa. Yksi em. juutalaisjärjestöistä oli Alliance Israeélite Universelle, jolla oli 11 koulua Konstantinopolissa, joissa 3000 oppilasta. Noin 1000lasta opiskeli Talmudia erityisissä yksityisissä kouluissa, joita oli 30. Alliance, vaikkakin opetti juutalaisia monissa käytännön taidoissa, halusi asettaa juutalaisia vaikutusvaltaisiin asemiin esim. suuriin firmoihin.

Vuonna 1900 Grand Orient sai kontrollin Nuorten Turkkilaisten Puolueesta, joka koostui lähes kokonaan juutalaisista, kreikkalaisista ja armenialaisista. Vasta sitten siitä alkoi tulla merkittävä voima. Useimmat vapaamuurarit Konstantinopolissa liittyivät CUP:iin ja Nuorturkkilaiseen liikkeeseen, mannermaisen vapaamuurariliikkeen muodossa. Nuorturkkilainen liike Pariisissa oli maltillisempi kuin Salonikin liike. Siellä 140 000 ihmisestä 80 000 oli Espanjan juutalaisia ja 20 000 kryptojuutalaisia, jotka ulkoisesti harjoittivat islamia. Monet Espanjan juutalaiset olivat mukana italialaisissa vapaamuurarilooseissa, jotka kuuluivat Skottilaiseen Riittiin. Sekä Italian rapparit että nuorturkkilaiset käyttivät mottoa ”Vapaus, Veljeys ja Tasa-arvo”. Vallankumouksen jälkeen 1908 CUP perusti päämajansa Konstantinopoliin. Sen tärkeimmät jäsenet olivat juutalaisia vapaamuurareita. Juutalaiset muissa maissa tukivat innokkaasti Turkin tapahtumia. Monille oli ilmeistä, että kyseessä oli pikemminkin juutalainen kuin turkkilainen vallankumous. Karasu ja muut informoisivat myöhemmin Abdülhammidia hänen syrjäyttämisestään 1911. Hän vastasi: ”Kansakunta on erottanut minut, se on ok…mutta miksi toitte juutalaisen Khilafaan?” (osoittaen Qrasowia). Mitä ilmeisimmin siksi, että sulttaani oli kieltäytynyt myymästä Palestiinaa juutalaisille, he aikoivat saada viimeisen sanan erottamalla tämän. Kirjoittajien armeija pantiin syyttämään sulttaania lukuisista moraalittomuuksista ja tyranniasta.

Vuonna 1905 perustajajäsen tri Bahaeddin Sakir johti CUP:ia. Osa jäsenistä kannatti vallankumousta, osa asteittaista uudistusta. 1906 Sakir muutti järjestön poliittiseksi yhdistykseksi ja liittoutui Nuorturkkilaisten kanssa, joilla oli yhteyksiä salaisiin järjestöihin, kuten Italian Carbonariin. Syyskuussa 1907 CUP sulautui yhteen Ottomaanien vapausyhdistyksen kanssa, jonka Talaat oli perustanut Salonikissa upseerien ja byrokraattien kanssa 1906. Nuorturkkilaiset vahvistuivat ja soluttivat armeijan eliittiupseeriston. Talaat sai käsiinsä huomattavan vallan CUP-järjestössä, jota käytti etenkin imperiumin hajottamisen aikana 1918-1922.

1907 Talaat oli Ottomaanien imperiumin Skottilaisen Riitin vapaamuurarien suurmestari. Lukuisat nuorturkkilaisten johtajat olivat korkeissa asemissa järjestössä. Adolph Isaac Crémieux, Ranskan B’nai B’rithin johtaja auttoi perustamaan Skottilaisen Riitin Turkkiin. Hän oli aiemmin johtanut Mazzinin Nuorta Ranskaa ja auttanut Napoleon III:n valtaan. Nuorturkkilaiset olivat tyypillinen osa kehittyvää yleismaailmallista valtaklikkiä, vastaavia kuin Leo Straussin opetuslapset Chicagon yliopistossa. Useimmat heistä olivat juutalaisia tiedemiehiä, vaikutusvaltaisia valtion virkamiehiä, toimittajia, tohtoreita ja poliittisia aktivisteja.

Salonikin kaupungin 100 000 asukkaasta 70 000 oli juutalaisia. Eurooppalaisen diplomatian suojissa vapaamuurariloosit toimivat täällä ja punoivat juoniaan. Ne perustivat 1908 julkaisun Acacia. Sulttaani ei mahtanut mitään lukuisille muurareille ja 1.5.1909 (kyllä, vasurit. Vappu on muurareille tärkeä päivämäärä) 45 turkkilaisen loosin jäsenet liittoutuivat Konstantinopolissa ja perustivat Ottomaanien Grand Orientin.Nimitettyään Mahmoud Orphi Pashan suurmestaiksi he perustivat Muinaisen ja Hyväksytyn Skottiulaisen Riitin ylimmän kokouksen.

Ismail Enver oli tärkeä Nuorturkkilaisen vallankumouksen organisoija. Hän oli vahvasti mukana toisen perustuslaillisen monarkian aikakauden toiminnassa ja imperiumin hajotuksessa. Hän johti CUP:ia, joka kontrolloi Ottomaanien imperiumia I maailmansodan aikana. Se oli Nuorturkkilaisen liikkeen konspiraatioydin. Vallankumous alkoi Balkanilla ja levisi nopeasti. 3.7.1908 valittiin uusi parlamentti. 60 jäsentä 275 edustajasta oli CUP:in jäseniä, mutta heillä oli valtaa muiden puolueiden ylitse. Vladimir Jabotinsky, venäläinen sionisti ryhtyi lehden ”Nuori Turkkilainen” päätoimittajaksi.  Hän muutti varta vasten kumouksen jälkeen Konstantinopoliin tämän vuoksi. Ryhmällä oli monta muutakin lehteä. Tätä rahoittivat venäläiset sionistit ja B’nai B’rith johti julkaisutoimintaa. Muistamme Jabotinskyn monesta aiemmasta bloggauksesta etenkin Toisessa näkemyksessä. Hän perusti Irgun-terroristijärjestön Palestiinassa. Vastavallankumousta 1909 seurasi uusi vallankumous samana vuonna. CUP muutti muotoaan perustuslain kieltäessä salaiset järjestöt, mutta tietysti toiminta jatkui pian Salonikissa ja Makedoniassa

Venäjän vallankumousten vahva vaikuttaja Alexander Parvus siirtyi 1906  Turkkiin. Hän oli ensin Turkkilainen Kotimaa  -lehden taloustoimittaja ja sitten Turk Yurdun päätoimittaja, ryhmän päivälehden. Hän oli tärkeä taloudellinen ja poliittinen neuvonantaja ja rahoittaja, joka vehkeili korkeimman johdon kanssa. Hän teki omaisuuden varustaessaan Turkin armeijaa Balkanin sotien aikana, minkä jälkeen sosialistit menettivät luottamuksensa häneen. Hän palasi Eurooppaan ja alkoi valmistella uusia vallankumouksia Venäjällä. Kirjassa sanotaan, että Parvus oli monien mielestä englantilaisten tiedustelupalvelun mies. Minusta kyse on talmudistien sisärenkaasta, mutta senhän tärkeä juoksupoika tämä salainen palvelu on aina ollut.

Ismail Enver, Talaat ja dönme nimeltä Djavid Bey tulivat organisoimaan 1915 armenialaisten kansanmurhan. Balkanin sodat ja muut tapahtumat olivat lisänneet jännitteitä. Suurin osa kristitystä väestöstä oli näiden sotien myötä siirtynyt muiden valtakuntien alamaisiksi. CUP muutti politiikkaansa ja sitä myötä koko maa, joka monikulttuurisuuden sijaan alkoi suosia muslimi-orientoituneeksi maaksi. Armenialaiset olivat kannattaneet CUP-järjestöä ja osallistuneet sen toimintaan, mutta nyt alkoi sen valta parlamentissa olla heille rasite. Mielenkiintoista on se, että nuorturkkilaisten kautta käytti valtaa voima, jonka johto oli kristityissä maissa. CUP alkoi levittää islamilaista propagandaa ja muutti politiikkaansa tykkänään. Se oli tähän asti edustanut kaikkea länsimaisen mallin mukaista kehitystä. CUP-kluit levisivät ympäri maan ja haastoivat traditionaaliset voimat. Vuonna 1914 kaikki hallitusvalta oli sisäministeri Talaatilla, sotaministeri Enverillä ja meriministeri Djemalilla. Heitä kutsuttiin kolmeksi pashaksi. Vapaamuurarit, Parvus ja marxilainen politiikka ohjasi heitä heidän kontrolloidessaan ottomaanien hallitusta lokakuuhun 1918, jolloin he pakenivat. Balkanin sodan aikana CUP oli kaapannut vallan itselleen 1913. Sodan muuten Turkki hävisi, koska Nazim Pasha ei kuunnellut saksalaisia neuvonantajiaan ja hyökkäsi epärealistisesti puolustuksen sijaan.

CUP oli solminut salaisen sotaliiton Saksan kanssa ja johti maan sotaan. 1915 suoritettiin laaja kristittyjen vastainen vaino, jossa tietysti armenialaiset pääasiassa kärsivät. Armenialaisten kapinointi verukkeena sodittiin muka ”sisäistä vihollista” vastaan (Talaat Bey eli M. Talaat kertoi amer. lähetystön Johannes B. Mortmannille, että sotaa hyväksi käyttäen näistä vihollisista eli kristityistä tehdään täysin selvää koko maassa”). Mitään oikeaa uhkaa ei ollut imperiumin sisäosissa. Kaikki kristityt pyrittiin ”evakuoimaan”, kaikki armenialaiset, , katoliset, kaldealaiset, protestantit ajettiin Jesse B Jacksonin (konsuli) mukaan hänen mainistemistaan provinsseista.  Ihmiset ajettiin autiomaahan kuolemaan. Nuorturkkilaiset järjestivät silminnäkijöiden mukaan joukkomurhia, silpomisia ja massaraiskauksia. Kauhistuttavia vihan osoituksia. Usein puhutaan, että murhista vastasivat todellakin pääasiassa ateistiset modernit turkkilaiset. Juutalaisväestö ei ollut vaarassa, sillä vastuulliset olivat vapaamuurareita. Kyseessä olisi pikemminkin juutalaisen valtaklikin aggressio kristinuskoa vastaan kuin islamilainen aggressio. Se tehtiin osaksi islamin uskon nimissä. Turkkilaiset eivät olisi pärjänneet ilman juutalaisia kauppiaitaan ym. He ottivat armenialaisten kauppiaiden paikan liike-elämässä. Armenialaisten omaisuus, siis myös rikkaiden, otettiin heiltä pois. Miten se jaettiin, ei kirjassa selviä.

Kansanmurha on vaikea asia nykyisin. Vastuullisista kiistellään ja myös laajuudesta ja kaikesta muusta. Dokumentteja on väärennetty ja syytöksiä jaettu. Länsivallat yrittivät tehdä Saksasta osasyyllistä ja Morgenthau. Isä Morgenthau on tekopyhä eikä toiminut itse asiassa sodan aikana suurlähettiläänä. Saksalaiset oikeasti protestoivat tapahtumia. he Scheilin mukaan estivät juutalaisiin kohdistuneen vainon tai ainakin kovasti vastustivat sitä. Ilmeisesti turha huoli, sillä kyseessähän oli illuminaatin tekemä ilmeisesti osaksi rituaalinen megarikos bolshevismin veriorgioiden tapaan. Kirjassa on kuvaus juutalaisen ryhmän  siirrosta pois Palestiinasta, mutta tämä saattaa liittyä englantilaismielisten juutalaisten siirtoon pois sotatoimialueelta. Saksa antoi Balfourin julistuksen kanssa kilpailevan julistuksen.

Mustafa Kemal

Mustafa Kemal syntyi Salonikissa. Hän oli vapaamuurari, Nuorturkkilaisen liikkeen tukija ja myöhemmin Turkin ensimmäinen presidentti (1923-38) Kemal Atatürk (=Turkkilaisten isä). Hän oli sukutaustaltaan espanjanjuutalainen, muslimi-marranon ja ortodoksimuslimin jälkeläinen. Juutalaisen ensyklopedian mukaan hän oli Dönme (krypto) -vanhempien jälkeläinen (of Dönme origin), kuten Salonikin juutalaiset yleisesti väittävät. Hän liittyi CUP:iin, vaikka vastusti osaa sen politiikasta. Hän osallistui vallankumouksen 1908.

Eshtablishmentin historioitsijat Turkissa ja muualla ovat liioitelleet Kemalin urotöitä etenkin Gallipolin taisteluissa 25.1.1915-9.1.1916. Ottomaanit liittolaisineen menettivät 251 000 miestä (60 %) ja Liittoutuneet 59 % eli 220 000. Todellisuudessa Kemal sai aikaan Turkin täydellisen tappion sodassa toimillaan. Kemal suunnitteli Turkin armeijan vetäytymisen Aleppoon, missä se pommitettiin. Tämän tappion jälkeen viholliset tukivat Kreikan invaasiota, joka lisäsi Kemalin suosiota. Kun hän oli varmistanut asemansa, tuki Kreikalta vedettiin. Kemal tuntui olleen vihollisensa suosiossa. Toisaalta Kemal tuntui järjestävän armeijansa asemat siten, että liittoutuneet pystyivät aiheuttamaan valtavat tappiot.

Nyt kun tajuamme illujen huseeranneen Turkissa mielin määrin ja ohjanneen Saksankin sodankäyntiä ja hallintoa vahvasti, voimme ehkä oivaltaa, että illujen pääsotamies ja renki Englannissa saattoi alusta lähtien tähdätä tahallaan Gallipolin fiaskoon. Yhdessä vastapuolen toverien kanssa suorastaan murhautettiin niin brittejä, australialaisia ym. ym. ja toisella puolen turkkilaisia. Churchill, joka nautti juopuneena Saksan pommitusten seuraamisesta nauhalta, saattoi illuna ja kultastandardin takia maailmansotia sytyttelevänä sontaläjänä nauttia myös maanmiestensä murhaamisesta. Sodanhan tuli kestää kauan, jotta saatiin Venäjälläkin aikaan kumous.

Sodan jälkeen liittoutuneet eli Englanti ja Ranska huseerasivat Konstantinopolissa, teloitutivat muutamia pieniä kaloja ym. sotarikoksista ja järjestivät marionettiensa kesken uusia sotia eli teurastuksia. Kreikan ja Turkin sodassa 1919-1922, Armenian ja Turkin sodassa 1920, Ranskan ja Turkin sodassa 1920-21 kuoli ehkä yli miljoona ihmistä  taisteluissa ja etnisissä puhdistuksissa. Sotien ”sankarista” tuli maan isä niiden jälkeen. Englannin suurlähetystön dokumentit Konstantinopolissa ja massonnien julkaistut tiedot antavat ymmärtää, että 70 000-80 000 okkullttista vapaamuurarijuutalaista ja 20 000 kryptojuutalaista kukisti koko Konstantinopolin lähes laukaustakaan ampumatta (David Musa Pidcock: Satanic Voices, 1992)

Huonosti sotimisesta vielä: http://www.realityzone.com/hiddenagenda2.html toukokuussa 2012 tarjosi Norman Doddin ja G Edward Griffinin trascriptiota vuodelta 1982, jonka mukaan The Carnegie Endowment Center of National Peace olisi arkistoissaan säilyttänyt sähkettään presidentti Wilsonille. Siinä kehotetiin kiinnittämään huomiota, ettei tämä lopettaisi sotaa liian nopeasti. Sattui silmään kirjan lopusta. Hyvä kirja taas Spingolalta ja luen pian lisää. Melko selkeä kuvio alkaa siis paljastumaan sodista. Tarkoitus oli tapattaa mahdollisimman paljon ihmisiä ja kerätä rahaa pankeille ym. Saada aikaan velkaantumista ym. ja lisätä talmudistivaltaa. Petollisten kenraalien ja marionettipoliitikkojen avulla saatiin ohjailtua sotaa mielin määrin. I maailmansota, II maailmansota ja Yhdysvaltojen ns. sisällissota (Spingola: Lincolnin vallankumoussota tms.) olivat suuria teurastuksia, ilmeisesti rituaalista saatanallista murhauttamista ja tuhoamista, joka eteni aina eliitin suunnitelmien mukaan. Ihmisten olisi syytä muuttaa käsityksiään paljon sodista ja maailman tapahtumista. Carnegie-keskus, Wilson kuten myös H. Hoover olivat Spingolan mukaan Rothschildien orjia.

http://www.heinola.org/~patato/genoci.html

Tuossa suomeksi juttua (Bjerknesiltä) aiheesta juutalaiset armenialaisten murhaajina. Tai no.. no jääköön linkki (lisätty 9.9.) On kyllä melkoista skeidaa paljon tuolla hemmolla ja etenkin Hitleristä ja holokaustista. Bjerknes on ennenkin vaikuttanut natsivihaajalta. Silti hyviä lähteitä tuohon aiheeseen.

23.1.2013: Lisätäänpäs hyvä artikkeli Jonathan Azaziahilta:

http://theendofzion.com/2013/01/20/the-accusation-of-anti-semitism-jonathan-azaziah/

”The subversive and maniacal Young Turks, who perpetrated the Armenian Genocide, were Jewish in origin who strongly believed in the Talmudic-Kabbalistic ideology of the 17th century false Jewish Messiah Sabbatai Zevi and his followers, whom many of them descended from. The Young Turks, who were also deeply connected to Freemasonry, had extraterritorial ambitions and were not content with just eliminating the Ottoman Empire; they wanted to establish a “Jewish state” in the heart of Mesopotamia, after ethnically cleansing the indigenous peoples in a repeat of the Armenian Genocide (51). Their exploits were funded by the wealthy communities of Jews and Donmè (crypto-Jews) of Thessalonika (Salonika; Thessaloniki, then part of Turkey, now part of Greece), as well as powerful Jewish-Zionist banking interests in Vienna and Berlin (52).

Their flagship propaganda paper, “The Young Turk,” was managed by none other than Jewish supremacist Vladimir “Iron Wall” Jabotinsky, the genocidal spiritual godfather of the Irgun terror gang, and arms used in their massacres were provided by powerful Jewish financier of the Bolsheviks, Alexander Israel Helphand, better known as “Parvus.” Emmanuel Carasso, Jewish-Zionist founder of the Young Turks, maintained close links to and sought advice from B’nai B’rith, the institution of Jewish Freemasonry, throughout their campaign of bloodshed and militarism (53).

Without the Young Turks’ overthrow of the Ottoman Empire, there would not be a usurping Zionist entity in Palestine now; there would be no Zionist occupation. To understand that the perpetrators of the Armenian Genocide were one of the seemingly endless tentacles of international Zionism is to understand a major missing piece of the geopolitical puzzle. The Zionists were well-aware that the Ottoman Empire had to be liquidated if they were to turn Palestine into a “Jewish homeland,” hence why the Young Turks, a force almost exclusively comprised of Jews, were put into action. Today, the Zionist Power Matrix not only wants this hidden Jewish history ignored, but buried; it wants to maintain the idea that “Muslim Young Turks” massacred Armenian Christians to further the Zionist “divide and conquer” agenda.”